Vivus.fi

Vivus tarjoaa ensimmäisen lainan ilman käsittelykuluja, 0% todellisella vuosikorolla ja ilman piilokuluja. Ensimmäinen laina on maksimissaan 400€, jonka takaisinmaksun jälkeen voi hakea uutta lainaa 2010€:n asti. Hyväksytyn lainahakemuksen jälkeen rahat siirretään tilillesi noin 15 minuutissa, paitsi POP-pankin ja Ålandsbankenin asiakkailla, joille rahan siirtymiseen menee 1-2 pankkipäivää. Lainan voi saada 20 vuotta täyttänyt lainakelpoinen henkilö, jolla on osoite Suomessa ja suomalainen pankkitili.

Vivus ei tarjoa osamaksumahdollisuutta, eli lainat myönnetään kuukaudeksi kerrallaan ja ne täytyy maksaa kerralla pois. Vivus ei ole myöskään velvoitettu kertomaan hylätyistä lainapäätöksistä. Nämä seikat huomioiden Vivus ei ainakaan itselleni vaikuta niin joustavalta, kuin monet muut yhtiöt. Osamaksu on kuitenkin yksi tärkeimmistä elementeistä kuluttajille.

Vivuksen sivuilta löytyy muutenkin yllättävän vähän tietoja itse lainasta. Sen sijaan siellä käydään yleisesti läpi pikavippien historiaa ja eri käyttökohteita pikavipeille. Jopa hieman häiritsevän paljon houkuttelua erilaisilla kylpylälomilla ym, kun yrittää etsiä puhdasta faktaa lainasta. Sivuilta löytyy pitkät pätkät lainaehtoja, joista ei rehellisesti sanottuna jää käteen edes sitä kuuluisaa punaista lankaa.
Lainan takaisinmaksusta löytyy sen verran tietoa, että eräpäivää voi siirtää 14 tai 30 päivää, tämä tehdään maksamalla eräpäivänsiirtomaksu, joka riippuu lainasummasta. Jos olet saanut maksumuistutuksen, voit sopia kuukausittain lyhennettävän maksusuunnitelman.

Itse toivoisin selkeämpiä nettisivuja, joista käy selkeästi ilmi kaikki kulut. Itse en ainakaan löytänyt edes esimerkkejä todellisista lainan vuosikoroista ja käsittelymaksuista. Sivuilla oli keskitytty liikaa ensilainan korottomuuksiin ja muihin ihmeellisyyksiin, ettei siellä edes mainittu mitä tapahtuu, kun hakee seuraavaa lainaa. Toki voit ottaa yhteyttä asiakaspalveluun sähköpostilla, puhelimella tai chatissa, mutta kyllä standardi pitäisi olla, että nettisivuilta löytyisi edes sen verran tarvittavaa tietoa, ettei tarvitsisi saman tien olla puhelin kourassa soittamassa asiakaspalveluun. Tarjonta on netissä niin suuri, että asiakkaat lähtevät herkästi avarammille vesille, jos ei asiat ole selkeästi kerrottu nettisivuilla.